Etusivulle SUUNNISTUS LAITILAN JYSKE SUUNNISTUS Etusivulle

KARTAT  KILPAILUT  KUNTORASTIT  NENÄNVALKAISU  YHTEYSHENKILÖT

 

ANTTILA NOPEIN ANTTILAN VELJESTEN MUISTOKISASSA

Anttilan kuulu veljessarja laitettiin jälleen kerran järjestykseen Hepojärven uudella kartalla viime perjantaina.

Kisassa oli mukana veljesten lisäksi nolla-autona Arsi, joka kohteliaasti starttasi etupotkulla 1,4 km:n pituiseen alkuosuuteen. Arsi polki laajalla hahlolla, ja joutui antamaan vähän periksi lopun valloittamattomilla kumpareilla – sijoitus silti hienosti neljäs.

Veljekset eivät vielä saaneet suuria eroja toisiinsa, mutta yllättäen lopullinen tilanne alkoi jo hahmottua. Olavi polki akilles vinkuen piikipaikalle, mutta Vainas ei ollut nimensä veroinen vaan ahdisti loppuun asti – eroa tässä vaiheessa Olavin hyväksi 1.01 (siis 1 min 1 s). Kostin kone ei vielä täysin lämmennyt, eroa Olaviin 1.44. mutta ajolähdössähän on kaikki mahdollista…

Kisan toinen osa, 1,2 km:n hiitti, vetäistiin tietysti ajolähdöllä. Olavi osoitti hermojensa kestävyyttä ja ratkaisi pelin jo väliaikapaikalla, kun ero muihin sankareihin oli jo venähtänyt yli kolmeen minuuttiin. Vainas pysytteli väliajoissa vielä toisena, mutta Arsi hengitti jo niskaan reilun minuutin päässä. Kosti torpedoi kisansa heti ykkösellä saatuaan tähtäimeensä Vainaksen, mutta ei rastia. Väliajassa oli tullut takkiin jo liikaa, eikä kunnian palauttaminen loppulenkillä enää onnistunut.

Maaliin singahti siis ylivoimaisena Anttilana Olavi. Toisesta sijasta kisailivat Vainas ja nolla-auto Arsi, mutta kiri hyytyi Arsin sukunimeen, joka ei ole Anttila. Arsille kuitenkin muodollinen hopea, Vainakselle todellinen. Tappion nöyryyttämä Kosti valui maaliin pronssin arvoisesti.

Kaikesta huolimatta – tässä tulokset:

          Part one     Final
          1,4 km jälj. Alku loppu 1,2 km totalt
1. Olavi  11.16  0.00  3.57 4.09   8.06  19.22
2. Arsi   13.49 -2.33  5.57 4.15  10.12  24.01
3. Vainas 12.17 -1.01  6.10 5.44  11.54  24.11
4. Kosti  13.00 -1.44  9.31 4.27  13.58  26.58

KARTAT  KILPAILUT  KUNTORASTIT  NENÄNVALKAISU  YHTEYSHENKILÖT

Etusivulle SUUNNISTUS LAITILAN JYSKE SUUNNISTUS Etusivulle